Eilen vietettiin energiapitoista kampanjapäivää. Kaikki eivät välttämättä tiedä, JHL:llä on melko paljon jäseniä myös energalalla.
Päivän aluksi Rauman Energia Oy:ssa meitä olivat vastassa paikallisyhdistyksen pääluottamusmies Sakari Majaneva ja sihteeri Ville Liukas. Yhtiön viihtyisässä kahvihuoneessa juttu kulki kahvittelun lomassa.
Rauman Energia Oy:ssä olivat mukana Rauman Energia JHL:n pääluottamusmies Sakari Majaneva, sihteeri Ville Liukas, JHL:n työttömyyskassan hallituksen varajäsen Sirkka Mantere sekä liiton keskustoimistosta sopimustoimitsija Reijo Karisaari ja Satakunnan aluetoimistosta aluepäällikkö Seija Johansson.
Pohjois- Satakunnassa Vatajankosken sähkö Oy:ssä tapasimme Kankaanpään Energia JHL:n puheenjohtaja Heikki Rytisalon ja pääluottamusmies Vesa Kuusiston sekä sähköalan ammattilaisia, liittomme jäseniä.
Huumorilla höystetty kahvitauko kului mukavasti. Hyvä ilmapiiri välittyi vierailijoillekin. Työntekijöitä huoletti hieman tulevaisuus. Tehdäänkö verkkorakennus omana työnä?
Työntekijät olivat tyytväisiä työnantajaansa. Liikuntaa on paljon, eri muodoissaan, tarjolla. Yhdistystoimintaan kaivattiin uusia, innokaita toimijoita. Tämä oli kaikkien toive.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti